Useimmin kysyttyjen kysymysten aihealueet

  1. Yleistä
  2. Kirjautumistunnukset ja kirjautuminen

1. Yleistä
Milloin ja miksi kirjautumistapa on muuttunut? Missä tästä on tiedotettu?

Milloin: Uusi kaksivaiheinen kirjautumistapa on astunut voimaan 5. lokakuuta 2020 Maventan kirjautumissivulla. Tätä ennen muutos on ollut jo jonkin aikaa toiminnassa ja testattavissa Maventan testiympäristössä.

Miksi: Aiemmin käytössä olleen kirjautumistavan ja siinä sähköpostitse lähetettävän vahvistuskoodin ei katsottu olevan sellaisenaan tarpeeksi tietoturvallinen ja toimiva vahvistustapa. Uudistuksen myötä kirjautumisesta on tullut tietoturvallisempi. 

Missä tiedotettu: Ennen kirjautumistavan uudistumista Maventan käyttöliittymän kirjautumissivuilla on ollut tiedotteet tulevasta muutoksesta ja sen ajankohdasta. Muutoksen astuttua voimaan kirjautumissivuilta on löytynyt tiedote tapahtuneesta muutoksesta sekä ohjeet uuden kaksivaiheisen kirjautumisen määrittämiseen: 

Lisäksi uudistuksesta on tiedotettu Maventan ohjelmistokumppaneita ja suora-asiakkaita sähköpostitse syyskuussa.

2. Kirjautumistunnukset ja kirjautuminen

Olen vaihtanut Maventan kirjautumistunnusten salasanan mutta en pääse silti kirjautumaan sisään, miten toimin?

Tarkistathan, että olet pyytänyt salasanasi vaihdon Maventan kirjautumissivun kautta (secure.maventa.com/login) kohdasta ‘Unohditko salasanasi?’. Tämän jälkeen sinulle pitäisi tulla sähköpostiisi ohjeet ja linkki salasanan vaihtoa varten.

Miten saan palautettua/muutettua Maventan kirjautumistunnusten salasanan?

Voit pyytää uuden salasanan Maventan kirjautumissivulta (secure.maventa.com/login) kohdasta ‘Unohditko salasanasi?’.

Pyysin salasanan vaihtoa mutta en saanut sähköpostia/linkkiä salasanan vaihtoon, mistä tämä johtuu?

On mahdollista, että olet kirjautumisen yhteydessä ohjautunut jollekin toiselle sivustolla ja siitä syystä et ole saanut salasanan vaihto-ohjeita sähköpostiisi.

Tarkistathan siis vielä, että teit salasanan päivityspyynnön varmasti suoraan Maventan kirjautumissivun kautta (secure.maventa.com/login) kohdasta ‘Unohditko salasanasi?’.

Mikäli olet tehnyt pyynnön Maventan kirjautumissivulta ja et ole silti saanut sähköpostia, olethan yhteydessä asiakastukeemme joko tukiportaalimme chat-palvelumme kautta (ma-pe klo 9-16) tai sähköpostilla osoitteeseen support@maventa.com.

En muista/tiedä Maventan käyttäjätunnustani, miten toimin?

Voit pyytää Maventa-tilinne mahdollista toista pääkäyttäjää katsomaan millä sähköpostilla tunnuksesi on luotu. Kun tiedät mikä sähköpostisi on käytössä, voit pyytää uuden salasanan Maventan kirjautumissivulta (secure.maventa.com/login) kohdasta ‘Unohditko salasanasi?’, jonka jälkeen saat sähköpostiisi salasanan vaihto-ohjeet.

Mikäli olet tilinne ainut käyttäjä, olethan yhteydessä asiakastukeemme joko chat-palvelumme kautta (ma-pe klo 9-16) tai sähköpostilla osoitteeseen support@maventa.com niin autamme sinua tunnustesi kanssa.

Yritin kirjautua Maventaan, mutta saan virheviestin: “Käyttö estetty. Maventa ei ole käytettävissä sovelluskäytön vuoksi.”, miten toimin?

Tässä tapauksessa olet ohjautunut kirjautumisen yhteydessä toiselle sivustolle, etkä pääse enää tästä suoraan eteenpäin. Toimi siis seuraavasti:

  1. Mene osoitteeseen https://connect.visma.com/ ja kirjaudu ulos.
  2. Yritä kirjautua uudestaan Maventaan osoitteessa: secure.maventa.com/login
  3. Syötä käyttäjätunnuksesi sähköpostiosoite > Seuraava
  4. Syötä sähköpostiosoitteesi ja salasanasi > Jatka
  5. Syötä 6-numeroinen vahvistuskoodi > Kirjaudu sisään.

Yritin kirjautua Maventaan useamman kerran ja tili meni lukkoon enkä pääse enää kirjautumaan. Miten toimin?

Tili lukittuu useamman peräkkäisen väärillä tunnuksilla tehtävän kirjautumisyrityksen jälkeen. Mikäli kirjautumistunnuksesi on ollut oikein ja näin tapahtuu, lähtee sinulle kirjautumistunnuksesi sähköpostiosoitteeseen lukituksesta ilmoitus. Ilmoituksessa olevan Avaa tunnus heti-linkkiä klikkaamalla pääset jälleen kirjautumaan sisään normaalisti.

Yritykseni työntekijöillä on ollut käytössä yhteinen käyttäjätunnus Maventaan eivätkä kaikki käyttäjämme pääse nyt kirjautumaan. Miten meidän tulisi toimia?

Uudistuneen kirjautumiskäytännön myötä useampi henkilö ei voi enää jatkossa käyttää samaa yhteistä käyttäjätunnusta Maventan käyttöliittymään kirjautumisessa.

Jatkossa jokaisella käyttäjällä tulee olla oma henkilökohtainen tunnus, sekä omalle tietokoneelle tai puhelimelle asennettava käyttäjäkohtainen autentikaattori-sovellus.

Jotta saat lisättyä uudet käyttäjätunnukset yhdelle tai useammalle Maventa-tilille, tulee sinun ensin määrittää yhteiselle käyttäjätunnuksellenne kaksivaiheinen kirjautuminen ja lisätä sitten käyttäjät kirjautumisen jälkeen tilille.

  1. Siirry siis kirjautumaan Maventa-tilille normaalisti yhteistunnuksella, ja määritä kaksivaiheinen kirjautuminen näiden ohjeiden mukaisesti: Ohje uuteen sisäänkirjautumiseen
  2. Kun olet päässyt kirjautumaan tilille pääset lisäämään käyttäjät tilin asetuksista:
    Jos Maventa-tilejä on yksi, voi käyttäjät lisätä tilin asetuksista kohdasta Asetukset -> Yrityksen asetukset -> Käyttäjät -> Lisää käyttäjä.
  3. Jos Maventa-tilejä on useampi, voit lisätä uusia käyttäjiä usealle tai kaikille hallinnoimisillesi tileille kohdasta Asetukset -> Yrityksen asetukset -> Käyttäjät -> Lisää käyttäjä > Lisää yrityksiä.

    Löydät yksityiskohtaisemmat ohjeet käyttäjien lisäykselle täältä:
    Yhteiset käyttäjätunnukset korvataan henkilökohtaisilla käyttäjätunnuksilla 

Voimmeko käyttää yhteiskäyttäjää jatkossakin? 

Yhteiskäyttäjätunnuksen voi jatkossakin antaa olla Maventa-tilillä ja tarvittaessa sen voi lisätä myös uusille tileille. Tällöin käyttäjätunnusta voi käyttää esimerkiksi Maventan ja laskutusohjelmiston välistä API-kytköstä varten jolloin kytkös ei ole yksittäisen henkilön käyttäjätunnuksen takana. 

Maventaan kirjautumisessa yhteiskäyttäjätunnusta voi kuitenkin käyttää vain yksi henkilö. Mikäli useammalla henkilöllä tulee olla pääsy tilille/tileille, tulee jokaisella käyttäjällä olla kirjautumistunnuksina omat henkilökohtaiset sähköpostiosoitteet.

Maksaako käyttäjätunnusten lisääminen Maventaan jotain?

Käyttäjätunnusten lisääminen tileille ei maksa mitään, joten niitä voi lisätä ilmaiseksi tarvittavan määrän suoraan tilien asetuksista.

Miten voin lisätä yhden käyttäjätunnuksen useammalle yritystilille?

Jos Maventa-tilejä on useampi, voit lisätä uusia käyttäjiä tietyille tai kaikille hallinnoimillesi tileille kohdasta Asetukset -> Yrityksen asetukset -> Käyttäjät -> Lisää käyttäjä > Lisää yrityksiä.

Löydät yksityiskohtaisemmat ohjeet käyttäjien lisäykselle täältä:
Yhteiset käyttäjätunnukset korvataan henkilökohtaisilla käyttäjätunnuksilla 

Miten muutan käyttäjätunnukseni sähköpostiosoitteen?

Mikäli haluat vaihtaa käyttäjätunnuksesi Maventaan, sinun tulee päivittää sähköpostiosoite käyttäjän omista asetuksista  autentikaatio-palveluntarjoajamme sivulla. Ohjeet käyttäjätunnuksen päivittämiseen: 

Kirjaudu Maventaan, ja valitse: Omat Asetukset > Vaihda salasana. Klikkaa linkkiä: Voit muokata salasanaasi ja kaksivaiheista kirjautumista täältä.

Linkki avautuu sivulle (https://accountsettings.connect.visma.com/) jossa voit hallinnoida tilisi tietoja sekä kirjautumisasetuksia. Klikkaa kynä-ikonia sivun oikealla reunalla, niin pääset muuttamaan tietojasi.


Valitse "Muuta sähköpostiosoitetta". Syötä nykyinen salasanasi sekä uusi haluamasi sähköpostiosoite ja valitse "Lähetä vahvistussähköposti". Järjestelmä lähettää vahvistusviestin uuteen sähköpostiosoitteeseen. Sinun tulee avata vahvistussähköpostin linkki jotta uusi sähköpostiosoite aktivoituu. Tämän jälkeen pääset kirjautumaan Maventaan uudella sähköpostiosoitteella. Salasana sekä kaksivaiheisen tunnistautumisen asetukset pysyvät ennallaan.


Mikäli et pääse enää kirjautumaan Maventaan vanhalla sähköpostiosoitteellasi, olethan yhteydessä asiakastukeemme joko tukiportaalimme chat-palvelumme kautta (ma-pe klo 9-16) tai sähköpostilla osoitteeseen support@maventa.com.



Oliko tästä vastauksesta apua? Kyllä Ei

Send feedback
Sorry we couldn't be helpful. Help us improve this article with your feedback.